Fleche 2016

Posted on

 


Aurinkotervehdys, hipit!

Toukokuussa on tapana ajaa pitkänmatkanpyöräilytapahtuma joka tottelee nimeä Fleche. Homman juoni on kaikessa yksinkertaisuudessaan ajaa itselleen parhaiten sopivalla pyörällä, 3-5 hengen joukkueessa, 24 tunnin aikaikkunan sisällä vähintään 360 km. Maalina toimii Jyväskylä.

Itselleni tämä oli toinen kerta kyseisessä tapahtumassa. Ensimmäinen rykäistiin vuonna 2014 Tampereelle, mutta silloin mentiin kahdella ajajalla, joten kyseessä oli vain hupiajelu hillittömässä helteessä. Viime vuosi jäi välistä työelämän takia.

Nyt saatiin kuitenkin ihan virallinen joukkue kasaan, kun joukkueemme kapteeni, valloittava Jorma Raitanen, oli saanut puhuttua mukaan myös Lissun. Siispä, lauantaina 28. päivä toukokuuta, aamulla klo 9:00 startattiin Niiralan ABC-asemalta, jossa iskettiin ensimmäiset leimat brevet-korttiin.

Ilma oli ihanteellinen, koska ei ollut kuuma, kun siltä ei oikein voi suojautua mitenkään, ja tuuli oli myötäinen.

Aamukahvit ja munkit nautittiin Ysipirtissä, 33 km ajamisen jälkeen. Munkki oli hyvällä tuurilla edelliseltä päivältä. Mutta, elintärkeää polttoainetta siitäkin huolimatta. Matkaa jatkettiin Lempyyn kautta Leppävirralle, jossa pidettiin sisätauko. Ennen Leppävirralle saapumista meitä ilahdutti tien vieressä olevasta ojasta hyvin iloisesti vilkuttava nainen. Pakkohan siinä oli pistää yhtä iloinen ilme kasvoille, ja tehtävä asiaan kuuluvat tervehdykset!

Leppävirralta lähdettiin ajamaan kohti Varkautta, joka sattuu olemaan synnyinkaupunkini, joten Timolasta asti pidin ohjattua turisti-infoa, ja esittelin kaikki paikat missä on tullut tehtyä kolttosia. Niitähän sitten riittikin Kuvansiin asti.

Matkaa tehtiin siten, että minä ajelin keulassa, koska Lissulla on paha tapa kovakuntoisimpana jättää ylämäkihaasteinen kapteenimme pari kilometriä jälkeen pääjoukosta, eli tässä tapauksessa itsestään. Siispä, Lissu tappoi aikaa joukon hännillä ja Jorma ajeli somasti siinä meidän välissä.

Kuvansista käännyttiin Rantasalmea kohti. Siellä pidettiin ensimmäinen kunnon ruokatauko, eli hampurilaisateriat huoltoasemalla. Nälkähän siinä poistui, ja samalla sai ladattua kaikki elektroniset härpäkkeetkin joita matkalla on mukana.

Rantasalmen älymystö opastaa lapsia.

Rantasalmen älymystö opastaa lapsia.

Rantasalmelta poistuttiin neljän jälkeen, määränpäänä Sulkava. Sinne pitäisi keretä ennen seitsemää, koska kioski menee hevosmiesten tietotoimiston mukaan kiinni niihin aikoihin. Helvetillisen kokoinen hampurilaisateria meinasi vähän painaa mahassa, mutta hiljalleen tilanne helpottui. Koska reittimme kulki pitkin maaseutua, niin pelloilla ja pihoissa meitä tuijotteli tasaisin väliajoin lehmiä ja hevosia. Jokaista piti moikata, mutta tällä kertaa ei tarvinnut jutustella, kun oli ajoseuraa jonka kanssa kommunikoida.

Sulkavalla oltiin puolen seitsemän kantturoissa. Kioski/baari oli pullollaan kylänmiehiä, jotka tietenkin olivat hyvin kiinnostuneita kolmesta muukalaisesta pyöräilyvaatteissaan. Jorma, matkanjohtaja ja vanhempana valtionmiehenä, löysi yhteisen kielen alkuasukkaiden kanssa ja osin viittomalla kertoi, että saavuimme rauhan merkeissä. Selvisi myös, että paikka on auki klo 20:00 asti, joten aikaa oli vielä hyvin norkoilla hienolla terassilla.

Kuppi teetä ja suklaapatukka toimitti jälkiruoan virkaa edellisen tauon jäljiltä. Eräs kioskin herrasmiehistä oli tiennyt kertoa Jormalla, että Juvalle kannattaa ajaa Kettulan kautta. Tie on kuulemma hyväkuntoinen ja maisemat kauniit. Näitä reittivinkkejä tulee hyvin monesti. Edellisen kerran kun kuunneltiin Jorman kanssa tällaista vinkkiä, niin haukattiin ns. paskaa talvipäivänseisauksessa vuonna 2014.

Koska emme ole kovinkaan viisasta porukkaa, päätimme tottakai käydä kokeilemassa kyseisen tienpätkän. Heti kun tielle käännyttiin, vastaan tuli kyltti joka ilmoitti, että kelirikkoa on luvassa. Mutta, tilanne rauhoittui lyhyen matkanteon jälkeen, ja maisemat olivat totisesti hienot. Kaiken kukkuraksi tällä kiepauksella pystyimme välttämään kokonaan Juvan ”keskustan” läpi ajamisen. Kettulasta tultiin suoraan 5-tielle ja Juvan ABC-aseman välittömään läheisyyteen.

Apsin pihaan tultaessa huomasimme yllätykseksemme selvästikin pidemmällä lenkillä olevan henkilön pyörän. Pikainen vilkaisu kaverin matkamittariin kertoi, että kyseinen yksilö oli tehnyt matkaa 205 km. Itse olimme tuossa vaiheessa tulleet 225 km.

Sisältä löytyikin ajomies suoraan äiti-Venäjältä. Mies osasi jonkin verran myös suomea, ja tiesi kertoa, että kohtapuoliin saapuu myös neljä hänen joukkuetoveriaan. Siinä kun lehtipihviä tilailin, niin loputkin Pietarista lähteneet saapuivat paikalle. Tervehdykset ja hymyt vaihdettiin ja sitten kaikki rupesivat suorittamaan ruokatankkausta. Eihän se lehtipihvi ihan samalta maistunut kuin lapsuudessa nautitut, mutta eipä tämän harrastuksen parissa juuri kulinaristisia arvoja kannata turhaan vaalia, vaan syödä juuri sitä mitä sattuu milloinkin syötäväksi tarjoutumaan. Nyt pidettiin vähän pidempi tauko, koska aikaa oli loppumatkan suorittamiseen vielä runsaasti, ja seuraava sisätaukopaikka olisi vasta Hankasalmella, noin 90 km ajomatkan päässä.

Kun ajotietokoneet ja puhelimet oli ladattu, niin perseet takaisin satuloihin ja valot päälle pyöriin. Illan pimeydessä kohti Pieksämäkeä. Liikenne oli tässä vaiheessa jo aika vähissä. Silloin tällöin joku auto sattui samalle tienpätkälle. Ilma rupesi hiljalleen viilenemään, mutta vielä riitti pitkähihainen ajopaita päivävaatteiden päällä.

Pieksämäeltä Hankasalmelle päin piti jo kaivaa takki takalaukusta. Jorma oli laittanut toppatakin jo Sulkavalta lähdettäessä. Edellisenä kesänä tuli sekoiltua samalla tienpätkällä toiseen suuntaan ajaessa. Silloin oli tosin tullut ajettua jo pari päivää ilman unta, joten se saattoi omalta osaltaan vaikuttaa sillä hetkellä. Nyt matka kulki aivan mainiosti. Vauhti oli rauhallinen, koska aikaa oli enemmän kuin matkaa mitä mitä tehdä. Taukojen maksimipituus on kaksi tuntia, joten sekin pitää ottaa huomioon.

Aamu viiden aikoihin oltiin Hankasalmen Jari-Pekka huoltoasemalla. Samalta asemalta löytyivät myös Lahdesta liikenteeseen lähtenyt viiden herran joukkue, ja Venäjän porukka.

Suurta iloa herätti kahden neidon humalainen kirmailu matkalle wc-tiloista pois. Toinen törmäsi eteen sattuneeseen pöytään ja toinen leideistä juhlisti tätä voimakkaalla pierulla. Herrasmiehenä nostin vain hattua kohdalla ja jatkoin matkaani saniteettitiloihin nauramaan tilanteelle.

Aamupalaksi kuppi teetä ja sämpylää. Sen päälle pienet istualtaan nuokkumiset. Lissu taisi tästä ottaa kuvamateriaalia, koska Jorma nuokkui viereisessä pöydässä samalla tyylillä. Herrasmiestyylillä.

Kylläpä sitten taas jaksoi. Lievestuoreelta hakemaan leimat kortteihin ja jäätelöt lärveihin. Se oli hyvä taktiikka jota toteutettiin saksalaisella tehokkuudella. Siitä vaan sitten kohti Jyväskylää ja hotelli Scandicin aamupalapöytää.

Jyväskylään saapuminen pyörällä on aina yhtä hassakkaa. Varsinkin jos haluat mennä rantatietä pitkin. Ja et tiedä mistä sinne rantatielle pääsee ihan satavarmasti. No, ei tiedetty nytkään, mutta silti sinne päästiin.

Maalissa, eli Scandicin edessä oltiin puoli yhdeksän jälkeen. Ja oli siellä moni muukin. Hiilikuitua oli hotellin eteen lastattu useammalla kymmenellä tuhannella eurolla, kun porukka ympäri Suomen oli kirmannut vuorokauden ajan kuka mitäkin reittiä käyttäen Jyväskylään. Hotellin aulassa käsipäivää Pietilän Antin kanssa, joka on ollut järjestämässä tätäkin tapahtumaa. Hienoa työtä tekevät näiden reissujen eteen.

Suuri osa porukasta painui saunaan pesuille, mutta minä ja Lissu otettiin varaslähtö aaamiaiselle, koska meidän matka jatkui vielä takaisin Kuopioon pyörällä. Jorma oli hommannut itselleen autokuskin Kuopiosta.

Kun puurot oli syöty ja puhtaat ajovaatteet vaihdettu, niin lähdettiin arpomaan oikea reitti takaisin kohti Vaajakoskea ja siitä Kuopiota. Sen verran väsymys painoi, että sovittiin Lissun kanssa jos ei löydetä samantien oikeaa reittiä kohti kotia, niin etupyörä takaisin kohti Jyväskylää ja matkakeskuksesta ensimmäinen Kuopioon menevä liikenneväline alle.

Otettiin varman päälle ja seurattiin kylteistä, joita oli laitettu reitille erittäin esimerkillisesti, oikea reitti. Ei se sitten sen vaikeampaa ollutkaan. Kukapa olisi uskonut.

Koska oltiin ajettu melko rauhallisesti tuo loppumatka Jyväskylään, niin päätettiin ottaa kotimatka vähän terhakammin. Ja kulkikin ihan hyvin, vaikka toista vuorokautta oltiin jo matkaa tehty. Pari taukoa pidettiin, ja jälkimmäiseltä pois lähdettäessä Koskelosta, paikalle saapui myös Laakson Markku Kuopiosta. Eläteltiin jo toiveita, että Markku tuli vetämään meidät loppumatkan Kuopioon, mutta olikin ajamassa kohti Jyväskylää. Siinä tovin rupattelun jälkeen jatkettiin matkaa eri suuntiin.

Suonenjoen jälkeen keli muuttui huomattavasti lämpimämmäksi mitä se oli ollut Keski-Suomessa. Ysitieltä käännyttäessä piti ottaa pitkä aluspaita pois, koska oli jo hellelukemat mittarissa.

Siitä pari kilometriä eteenpäin, Vehmasmäen nousun jälkeen takaa saapui pariskunta maantiepyörillä. Kyselivät mistä ollaan tulossa ja paljonko matkaa on ajettuna. Kuultuaan, että vajaa 500 km ollaan tultu, niin ensimmäinen  kysymys oli:

-Oliko Raitanen mukana?

Kertoo siitä, että pitkänmatkanpyöräily yhdistetään Kuopiossa automaattisesta Jorma Raitaseen. Se on vaatinut helvetinmoisen määrän kilometrejä ja puskemista ympäri vuoden olosuhteista riippumatta. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta kun vastaavaa tapahtuu. Osa puhuu Jormasta, osa tuntee miehen Stäninä ja toiset Stanttina. Mutta, kaikki tuntee miehen. Ja ne jotka ei tunne, niin väittävät tuntevansa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kotiin tultaessa matkaa oli takana semmoiset 517 km. Viimeiset 150 km ajettiin Lissun kanssa reilu 25 km/h, joka oli mielestäni ihan hyvä loppukiri.

Kiitokset ajoseurasta Jormalle ja Lissulle. Mennään taas jonnekin joskus.

 

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

− 1 = 1